Sitä ammattinyrkkeilijä Edis Tatli oli yhdellä sanalla EM-ottelun aattona, uusintaottelussa belgialaista Francesco Pateraa vastaan kehässä ja ymmärrettävästi myös kommenteissaan tittelin takaisinvaltauksen jälkeen. Sen verran terävästi ottelin, että tittelinsä nyt menettänyt Patera näki parhaaksi välttää tulemasta kovin lähelle, Tatli virnisti voitettuaan takaisin kevyen sarjan (61,2 kiloa) EM-tittelin. Tatlille sattui kuitenkin yksi vahinko, joka heikensi hänen iskujensa tehoa. Ensin mestarin kaappasi karhumaiseen syleilyyn ja ylös nosti valmentaja–manageri Pekka Mäki, hänen jälkeensä hartioilleen talin houkutteli veli Sukri Tatli. Ottelun alkupuolella Patera kuitenkin osui Tatlia vasemman silmän seudulle.

December 13, 2017 08:08 UTC

Ennen tappiotaan Skoglund oli otellut paidattomana 26 kertaa ja voittanut kaikki ottelunsa, niistä 12 ennen täyttä aikaa. Näin voidaan estää alkuperäistä vammaa pahenemasta ja myös ehkäistä toissijaisten vammojen syntymistä. Myöhäinen aloitus RuotsissaSkoglund otteli ensimmäisen kerran ammattilaisena kotimaassaan vasta 19. syyskuuta 2015, kun hän puolusti IBF-liiton raskaan keskisarjan (79,4 kiloa) titteliään ukrainalaista Oleksandr Tsherviakia vastaan. Skoglundin ottelu oli myös ensimmäinen kamppailu merkittävästä tittelistä, kun ammattinyrkkeilytapahtumat sallittiin uudelleen Ruotsissa. Skoglund voitti tyrmäyksellä WBA-liiton raskaan keskisarjan International-tittelin 9. joulukuuta 2016, kun hän pudotti 11. erässä kolmesti kanveesiin albanialaisen Shpetim Shalan.

December 13, 2017 07:10 UTC

Osavaltion senaattorin täytevaaleissa ehdolla ollut republikaanien Roy Moore kieltäytyi myöntämästä tappiotaan kannattajilleen, kertoo muun muassa Washington Post. Alabaman senaattorin paikasta käytiin tiukka kisa demokraattien Jonesin ja republikaanien Mooren välillä. Kun äänistä oli laskettu 99 prosenttia, Jones oli saamassa 49,9 prosenttia äänistä ja Moore 48,4 prosenttia äänistä. Kun äänestys on näin tiukka, se ei Mooren mukaan ole vielä ohi. Vaikka Trump on tukenut Mooren valintaa, monet johtavat republikaanipoliitikot ovat pelänneet, että Mooresta tulisi puolueelle rasite ja hyvä ase demokraattien käsiin.

December 12, 2017 18:36 UTC

Suomen kansainvälisesti tunnetuin elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ja Yle ovat tehneet ainutlaatuisen yhteistyösopimuksen, joka koskee ohjaajan koko tuotannon välitysoikeuksia televisiossa ja verkossa. Yleisradion kulttuuri- ja elokuvakanava Yle Teema lähettää Aki Kaurismäen pitkät elokuvat vuodenvaihteessa. Teema esittää kuusi elokuvaa ja Yle Areenaan tulevat kaikki 17 elokuvaa, ja ne ovat siellä katsottavissa koko vuoden 2018. Toimme ne Teemalle RSO:n uusina tulkintoina nähtäväksi ja kuultaviksi pari vuotta sitten, ja ne ovat saatavilla Areenassa milloin vain, sanoo Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskeméti. Suomessa ja myös maailmalla tunnetuin ja katsotuin Kaurismäen elokuva on vuonna 2002 valmistunut Mies vailla menneisyyttä.

December 12, 2017 11:25 UTC

Lähes neljä viidestä, 79 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että työttömien ei tulisi ottaa vastaan kokoaikatyötä alle työehtosopimuksen mukaisen vähimmäispalkkatason. Kolme neljästä prosenttia vastaajista ei myöskään itse ole valmis työskentelemään alle vähimmäispalkkatason. Suurimpia muutosvoimia tällä hetkellä ovat digitalisaatio ja tekoäly, jotka samanaikaisesti hävittävät perinteisiä ja luovat aivan uudenlaisia työpaikkoja. Kyselyyn vastanneista 86 prosenttia on sitä mieltä, että matalapalkkatyön yleistyminen johtaisi siihen, että työntekijöille pyritään maksamaan aiempaa matalampia palkkoja. STTK:ssa arvioimme, että matalapalkkatyön mahdollistaminen voisi lisätä jonkun verran työpaikkoja.

December 12, 2017 11:02 UTC





Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kommentoinut Twitterissä häneen kohdistuneita ahdistelu- Venäjä-kytkös-syytöksiä. ”Siitä huolimatta, että tuhansia tunteja ja useita miljoonia on hukattu, demokraatit eivät ole kyenneet osoittamaan minkäänlaista salajuonta Venäjän kanssa. Joten nyt he siirtyvät vääriin syytöksiin ja tekaistuihin tarinoihin naisista, joita en tunne tai en ole koskaan tavannut. NBC Newsin mukaan edustajainhuoneen johdolle osoitetun vaatimuksen allekirjoitti 56 lainsäätäjää. Trumpin hallinnon mukaan Yhdysvaltain kansa ilmaisi kantansa asiaan valitsemalla Trumpin presidentiksi.

December 11, 2017 20:51 UTC

Junaliikenteen ongelmat Helsingistä Turkuun kulkevalla rantaradalla ovat väistymässä. Rataliikennekeskuksen mukaan Kauniaisissa on ilmeisesti puu oli kaatunut sähköradan rakenteisiin, minkä takia vain toinen raide oli käytössä Leppävaaran ja Espoon välillä. VR:n mukaan Helsingin ja Turun väliset junat ovat myöhässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan sadealue liikkuu koilliseen päin ja illalla sateet tulevat näillä näkymin vetenä maan eteläosassa ja yöllä maan kaakkoisosassa. Suuri osa lähtevistä ja saapuvista lennoista on myöhässä, ja joitain lentoja on jouduttu kokonaan perumaan.

December 11, 2017 13:31 UTC

Junaliikenteen ongelmat Helsingistä Turkuun kulkevalla rantaradalla ovat väistymässä. Rataliikennekeskuksen mukaan Kauniaisissa on ilmeisesti puu oli kaatunut sähköradan rakenteisiin, minkä takia vain toinen raide oli käytössä Leppävaaran ja Espoon välillä. VR:n mukaan Helsingin ja Turun väliset junat ovat myöhässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan sadealue liikkuu koilliseen päin ja illalla sateet tulevat näillä näkymin vetenä maan eteläosassa ja yöllä maan kaakkoisosassa. Suuri osa lähtevistä ja saapuvista lennoista on myöhässä, ja joitain lentoja on jouduttu kokonaan perumaan.

December 11, 2017 10:31 UTC

Anni Tolonen AamulehtiTamperelainen muusikko ja kitaristi Jukka Mikkonen on kuollut. Asian vahvistaa Aamulehdelle Mikkosen äiti. Mikkonen tuli tunnetuksi etenkin tamperelaisen Negative-yhtyeen kitaristina. Negativen aikoina hänet tunnettiin Sir Christuksen nimellä. –Erittäin surullista, muuta en pysty juuri nyt sanomaan, Negativen laulaja Jonne Aaron toteaa.

December 08, 2017 18:36 UTC

Juha Sihto AamulehtiIn Dulci Jubile – Perinteinen joulukonsertti Tampereen tuomiokirkossa 9.12. klo 19–20. Pirkanpoikien ohjelmisto painottuu kirkkomusiikin mestariteoksiin, mutta lisäksi kuoro esittää myös nykymusiikkia ja pop-sovituksia. Kun konserttipaikka on vielä yksi Suomen kauneimmista kirkoista, Tampereen tuomiokirkko, hipoo tunnelma jo täydellisyyttä. Ahlmanin joulutorin kojut pursuavat lähiruokaa ja käsitöitä pukinkonttiin ja omaksi iloksi. Ahlmanin Joulutori 9.12. klo 10–14, tilapuoti klo 9–15.

December 08, 2017 09:43 UTC

Vuoden 2017 palkinnon jakoi ranskalainen France Football -lehti. Ronaldo nousi näin ollen jakamaan Barcelonan kilpakumppaninsa Lionel Messin kanssa eniten Ballon d'Oreja voittaneen pelaajan asemaa. Ronaldo on voittanut palkinnon Manchester Unitedissa vuonna 2008 ja madridilaisseurassa 2013, 2014, 2016 ja nyt 2017. Ronaldo johdatti vuonna 2017 Real Madridin Espanjan pääsarjan La Ligan, Uefan Super Cupin ja Espanjan Super Cupin voittoihin. Ronaldo voitti Mestareiden liigan maalipörssin 12 osumalla ja oli syöttöpörssin kakkonen.

December 07, 2017 19:20 UTC

Ei olisi mikään suuri ihme, vaikka tämä ottelu olisi Jokereille niin sanottu välipeli. Jokerit pelasi viime viikonloppuna kauden sytyttävimmän runkosarjan ottelunsa SKA Pietaria vastaan Kaisaniemessä, sen jälkeen se kävi onnistuneella keikalla Severstalissa ja ensi lauantaiksi joukkue matkaa taas jo Novgorodiin. Kun nyt kotipelissä Dinamo Moskovaa vastaan ei ole mitään pakottavaa voitontarvetta, voi latinki (ja jopa energian säästäminen) jäädä hieman vajaaksi. Parhaat pelivalinnat ovat joko ottelun vähämaalisuus (kohde 6373, kerroin 1,70) tai tasoituksellinen Dinamo (kohde 6369, kerroin 2,20). Vihjeiden sisältöön Veikkauksella ei ole roolia."

December 07, 2017 13:14 UTC

– Menestys ei tule ennen osaamista missään muualla kuin sanakirjassa ja Sipilän hallitusohjelmassa, Rinne sivaltaa MTV:n nettikolumnissaan. – Sipilän hallituksen korkeakouluista leikkaamat rahat ovat tarkoittaneet tuhansien ihmisten työpaikkojen menetyksiä. Leikkaus ei ole uudistus. Leikkaus on leikkaus, Rinne puuskahtaa. – Sipilän hallitus tekee menneisyyden politiikkaa ja pelaa käsittämätöntä uhkapeliä nuorten ihmisten tulevaisuudella ja samalla kansakunnan tulevaisuudella.

December 02, 2017 12:16 UTC

Flynn oli oikeudessa vastaamassa syytteisiin, jotka erikoistutkintaa vetävä Robert Mueller oli nostanut häntä vastaan. Syytteiden mukaan Flynn kävi ongelmalliset keskustelunsa venäläisten kanssa erään Trumpille työskennelleen ”erittäin korkea-arvoisen virkamiehen” ohjeiden mukaisesti. Vaikka Flynn oli perjantaina syytetyn penkillä valehtelun vuoksi, perimmäinen ongelma eivät ole hänen valheensa vaan venäläisten kanssa käytyjen keskustelujen ajankohta ja sisältö. Ennen perjantaita yhteistyöhön oli lievemmän tuomion toivossa ryhtynyt ainoastaan yksi Venäjä-tutkinnan syytetyistä, vaalikampanjassa ulkopoliittisen neuvonantajan tittelillä toiminut George Papadopoulos. Lehden nimettömien lähteiden mukaan Flynn sai yhteistyöhalukkuutensa ansiosta kuitenkin neuvoteltua tutkijat luopumaan poikansa syyttämisestä.

December 02, 2017 12:06 UTC

Voiton takeena oli montakin asiaa: avauserän 4–0-röykyytys, Antti Lehtosen torjunnat, puolustuspelin kesto ja hyökkäyksen laaja onnistuminen. Kakkosketjun kolmikko Eemeli Suomi–Sami Sandell–Ville Meskanen oli liekeissä perjantaina. Sandell (1+2), Meskanen (2+1) ja Suomi (1+0) löivät pöytään komeat tehot. Sandell oli hetken aikaa laiturina, jotta hän saisi moottorinsa käyntiin. Meskanen ja Suomi ovat olleet koko kauden hyvässä vireessä, Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi kehui.

December 01, 2017 20:44 UTC